Moikka kaikki!

Maalis- ja huhtikuu menivät ihan älyttömän nopeasti! Viimeksi kirjoittamassa blogitekstissä puhuin siitä että vaihdan pian neljänteen perheeseen, mutta itseasiassa vaihdoin eilen jo viidenteen ja viimeiseen. Olen ollut tosi aktiivinen bloginkirjoittaja :D

Mun neljännessä hostperheessä mulla oli äiti ja 23 vuotias sisko.  Kummatkin ovat ns. maailmankansalaisia, ja tulin heidän kanssaan paremmin kuin hyvin toimeen. Oltiin kolmestaan samalla aaltopituudella ja ne kaksi kuukautta jotka perheessä vietin oli aivan mahtavaa. Joka päivä odotin iltapalaa, sitä hetkeä kun pystyttiin kolmestaan juttelemaan, jonka jälkeen katsoin aina siskoni kanssa jotakin draamaa tietokoneelta. Yksinkertaista arkea mutta kun pystyy olemaan yhdessä tekemättä mitään ihmeellisempää ja se on silti hauskaa, siitä tunnistaa oikean ystävyyden.

 Mun hostäiti on pohjoismaafani, ja osa hänen työtänsä on suunnitella ja ohjata matkoja Suomeen ja Tanskaan. Oli välillä tosi hauskaa kun hän yhtäkkiä sanoi jonkun suomenkielisen sanan keskellä lausetta, ja mun aivot ei suodattanut sitä koska kuvittelin että se on joku japaninkielinen sana jota en vielä tiennyt :D. Hän halusi myös oppia suomalaisia reseptejä joten tehtiin noin neljä kertaa suomalaista ruokaa. Noin kerran viikossa kotiin koulusta palatessani hän oli kutsunut jonkun kylään syömään, ja tutustuin moniin hänen ystäviinsä ja työkavereihinsa.

                               
                                                                Tonumafamily <33

Huhtikuun 10 päivä tapahtui sellainen asia että mun vanhemmat tuli Japaniin. Heräsin aamulla aikaisin ja lähdin kohti Naritan lentokenttää 5:30 aamulla.
Oli tosi kiva viikko, vaikka se oli mulle vähän stressaavaa kun piti puhua Suomea jopa päivä. Ihan oikeasti ensimmäisenä päivänä mun päätä särki paljon ja tuntu että mikään kieli ei toiminu kunnolla. Isäkin taisi muutaman kerran hermostua mulle kun en saanu suomea ulos suustani. Plus mun eri hostperheiden ihmiset naureskeli mulle kun tajusivat tilanteen (oikeasti kääntäminen on vaikeaa varsinkin kun joillakin sanoilla ei ole suoraa käännöstä). Kyllä se keskiviikosta lähtien sujui ihan kohtalaisesti, mutta jos ympärillä oli meluisaa tai ihmiset puhuivat kovaäänisesti japania mun aivot meni niinsanotusti enemmistökielen puolelle ja suomi ei vaan tullut.

Sen yhden viikon aikana ei kyllä hirveästi ylimääräistä aikaa ollut. Maanantaista sunnuntaihin oltiin kirjaimellisesti kokoajan menossa. Maanantaina kierreltiin ympäri Tokion nähtävyyksiä. Tiistaina Käytiin mun koululla ja isä unohti mun Kimonot bussiin. Keskiviikkona käytiin rotarykokouksessa ja mentiin Kamakuraan. Torstaina käytiin Edo Tokyo museossa ja perjantaista lauantaihin oltiin Hakonessa. Sunnuntaina meidän oli tarkoitus mennä tuliaisostoksille mutta mun toinen hostperhe vei meidät Nikkoon, jonka jälkeen lähdettiin aika lailla suoraan lentokentälle. Voin sanoa että viimeisenä päivänä kotiin palattuani väsytti, ja niin varmaan äitiä ja isääkin kun vihdoin suomeen pääsivät.

     Kuvassa neljäs hostäitini, minä, äiti ja isä :D


Kävin maaliskuussa vaihtarien kyoto hiroshimamatkalla, josta kerron sitten seuraavassa blogitekstissä, jonka varmaan kirjoitan huomenna :D


Tämä tyttö lähtee nyt nukkumaan, hyvää yötä!

Moi kaikki lukijat!

Nyt ollaankin jo reippaasti uuden vuoden puolella, hups. Täytin tässä vähänaikaa sitten kahdeksantoista ja voin vihdoinkin valittaa huonosti käyttäytyvistä teineistä kun en itse enää virallisesti ole sellainen :D Mitä olen sitten taas tehnyt näitten kahden kuukauden aikana? Paljon... Mulla kasaantuu blogia varten hirveästi asioita ja kirjoitusinto menee :D No yritänpähän ainakin korjata tilanteen.

Tammikuun alussa pääsin vihdoin käymään Kyotossa! Lähdettiin neljäs tammikuuta silloisen hostperheeni ja ekan perheen nuorimman siskon kanssa matkaan aamulla kuuden aikaan. Yleensä Kyotoon suunnatessa mennään joko lentokoneella tai shinkansenilla, mutta me matkustettiin autolla, joka vei reisustamme suurimman osan aikaa. Autolla matkustamisen ansiosta pääsimme tosin käymään Takayamassa (jossa oltiin yksi yö) ja Shiragawagossa, jossa vietettiin muutama tunti.


Tässä kuvia Takayamasta

Tässä sitten Shiragawago:sta

Kyoto oli todellakin näkemisen arvoinen (pääsempä huomenna 3. päivä alkavalla rotarimatkalla vielä uudestaan :D) Oltiin Kyotossa vain yksi päivä, joka harmitti todella paljon, koska näin vain murto-osan kaikesta mitä halusin, ja rotarimatkan aikataulukin on todella tiukka.

Helmikuun alussa käytiin Kotokerhon kanssa päiväkodissa esittämässä lastenlauluja. Minulle haasteellinen osa oli se, että minut laitettiin soittamaan 17 kielistä kotoa, jonka soittamiseen tarvitaan enemmän voimaa ja parempi tekniikka. Sen kielet ovat paksummat ja sitä soittaessa vasemman käden pizzicatoa on paljon (kotoa soittaessa pizzicato tarkoittaa sitä että soitetaan sormilla jossa ei ole niitä ns. lisäkynsiä :D). Esitettiin mm. doraemonin ja totoron teemakappaleet, ja mun piti laulaa tuiki tuiki tähtönen suomeksi. Muutama viikko sitten soitimme kolmosluokkalaisten jäähyväisjuhlassa zenbonsakuran, ja soitin siinäkin 17 kielistä.


Helmikuun neljäntenä kun muut vaihtarit olivat laskettelumatkalla minä jäin kotiin, koska osallistuin さいたま市外国人による日本語スピーチ大会、eli siis ulkomaalaisille suunnattuun puhekisaan. Kisaan osallistujat valittiin kirjoitettujen puheiden perusteella, ja minut valittiin yhdeksi kymmenestä itse kisaan päässeistä. Mun Japaninopettaja halusi että osallistun kisaan, ja ajattelin että se voisi olla hyvä kokemuksena. Puheen teeman piti olla ensitapaaminen, ja kirjoitin viiden minuutin puheen uudesta kotoharrastuksestani. Kisaa ennen kuvittelin että se on vain pieni kisa, mutta sinä lauantaina paikalle päästyäni huomasin miten väärässä olin.

Ilmoittautumiseen mennessä ihmettelin ihmismääriä, joita hallin ulkopuolella oli. Silloin ajattelin että okei, täällä on varmaan samaan aikaan joku toinen juttu, konsertti tai jotain. Mutta kun mut sitten ohjattiin saliin jossa oli 8-10 tuomaria, reippaasti yli kaksisataa henkeä yleisössä, uutiskuvaajat ja lehdistö tajusin kuinka väärässä olin. Voin sanoa että paineet "VÄHÄN" nousivat. Osallistujia kisassa oli tosiaankin kymmenen, olin ainoa Euroopasta ja muut osallistujat olivat olleet Japanissa pidenpään kuin minä. Pisinpään ollut oli asunut japanissa kai jo yli 10 vuotta, en tosin aivan varma ole. Kun mun vuoro tuli, olin kuullut jo neljä aivan loistavaa puhetta, ja siinä vaiheessa mulla oli jo sellainen tunne että mitäköhän tästä edes tulee. Kun sitten kiipesin lavalle ja mulle annettiin aloituksen merkki, mun ääni ei meinannut tosiaankaan kulkea. Puhe piti osata kokonaan ulkoa ja siinä vaiheessa voin sanoa että mun pää oli ihan tyhjä. Sitten mä kuitenkin ajattelin että jos mä nyt feilaan niin se kaikki harjottelu oli ihan turhaa. Vedin syvään henkeä, ja sen jälkeen se meni ihan hyvin, ja puheen puolivälissä mulla oli jo itseasiassa ihan hauskaa.

Mun jälkeen oli vielä viisi puhetta, joista viimeinen oli tosi hauska. Intialainen mies puhui Japanilaisen ns. supervessan tapaamisestaan. Puheiden jälkeen oli hieno Jazzkonsertti sillä välin kun tuomaristo teki päätöksensä. Itse olin kyllä aika varma voittajista, mutta kun sitten palkintojenjaossa sanottiin että Emilia Lepola #1 en uskonut korviani.  Tosiaankin sain pokaalin ja todistuksen käteeni, jonka jälkeen lehti- ja televisiohaastattelijat tulivat haastattelemaan mua, ja minä pää tyhjänä yritin epätoivoisesti saada soperrettua jotain vastaukseksi. Oli kyllä sellainen kokemus että huh...

Vaihdoin perhettä helmikuun alussa, ja sitä ennen mun eka ja toka hostperhe piti mulle läksiäiset/ synttärijuhlat. Voin sanoa että oli tosi vaikea lähteä pois, niinkuin ekastakin perheestä.
Nyt olen ollut noin 5 viikkoa tässä perheessä, johon kuuluu  isä, äiti, samanikäinen sisko ja 14 vuotias pikkuveli. Näillä on myös chihuahua. Samassa talossa (tosin eri asunnossa) asuu myös hostäitini vanhemmat, joita näen myös melko usein. Mä olen viihtynyt tosi hyvin tässä perheessä, ja tulen tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa. Käytiin helmikuunaikana yhdessä elokuvissa ja katsomassa Urawa Reds vs FC SOUL jalkkis-ottelua. Vaihdan 6. päivä, eli ensi maanantaina perhettä, ja mua harmittaa tosi paljon että olin tässä perheessä vain kuukauden. Toisaalta vaihtovuoteen kuuluu se, että tutustutaan erilaisiin japanilaisiin perheisiin ja heidän arkeensa... mulle vain nämä perheiden vaihdot ovat aika vaikeita...

Oiskohan tässä blogitekstiä kerrakseen?

Marras- Joulukuun tunnelmia

hei kaikki lukijat, ja anteeksi kahden kuukauden tauosta blogin kirjoittamisessa. mulla on ollut liikaa tekemistä ja liian vähän vapaa-aikaa. Nää kaksi kuukautta on sujahtaneet niin nopeasti että ajan kulua on tosi vaikea ymmärtää. Koulussa oli tosi kiireistä mm. Kotokerhon kanssa, sillä menimme kisoihin marraskuussa. Tällä hetkellä kerhossa on vain ensimmäisen vuoden opiskelijoita, eli kaikki muut aloittivat koton soiton keväällä, minä muutama kuukausi sitten. Tämän takia osasimme alusta alkaen odottaa, että emme tulisi sijoittumaan kovin hyvin kisassa. 32 koulusta tulimme kahdeksanneksitoista, joka oli jo tosi hyvä saavutus. Minäkin pystyin soittamaan kisoissa, ja vielä ensimmäistä stemmaa vain kahden kuukauden soiton jälkeen. Mun opettaja vähän ihmetteli sitä :D Saattoi aikaisemmalla musiikin opiskelulla olla jotain tekemistä sen kanssa. Olen vähän suunnitellut että voisin ostaa oman koton.

Vaihdoin perhettä kuukausi sitten, ja se ei todellakaan ollut mikään helppo muutos mulle. Mun eka perhe oli aivan ihana, ja olisin voinut mieluusti olla siellä koko vuoden, enkä millään olisi halunnut vaihtaa pois, koska he tuntuivat ihan oikeasti perheeltä. Varsinkin mun nuorimman siskon, Shihon kanssa mä tulin tosi hyvin toimeen. Jälkeenpäin mua on harmittanut hirveästi kun en kerinnyt jutella mun toisen siskon Saen kanssa kovin paljon, koska aluksi mun japanintaito oli sillä tasolla etten oikeastaan pystynyt jutella, vain vastasin kysymyksiin ja ymmärsin. Sae on kiireinen koulun ja pianonsoiton kanssa, ja siksi hän ei kerinnyt tulla yleensä mihinkään mukaan minne menimmekään. Nyt jälkeenpäin kun olen edellistä perhettäni nähnyt olen huomannut että meillä oli tosi paljon yhteistä, ja tavallaan olisi ollut kivempaa että olisin mennyt tuohon perheeseen vasta myöhemmin, olisin pystynyt puhumaan heidän kanssaan enemmän. Onneksi nähdään kuitenkin silloin tällöin, koska nykyinen perheeni sattuu olemaan edellisen hostäitini vanhemmat. Vaihdan perhettä taas tammikuun lopussa. Normaalisti Japaniin tulevilla vaihtareilla on 4-5 perhettä, mutta mulla on ilmeisesti 6.

Mun nykyiseen hostperheeseen kuuluu 77 vuotias isä ja 75 vuotias äiti. Mulla on aina ollut sisaruksia, ja nyt kun olen yhtäkkiä yksin tuntuu jotenkin todella hiljaiselta, välillä vähän yksinäiseltä kun mun vanhemmat tekee pitkiä työpäiviä (kyllä, kumpikin on vielä työelämässä). Tykkään tästä perheestä myös tosi paljon, mutta välillä musta tuntuu että he kohtelevat mua kuin lasta, ja host isäni on erityisen huolissaan siitä että "pukeudun liian kevyesti" mennessäni ulos. Ongelma on vaan sen etten pysty käyttämään toppatakkia jos on melkein 10 astetta lämmintä. Ainoa riita mikä mulla on ikinä japanissa ollut oli se kun hän yritti saaada mut pukemaan untuvatakin päälle, kun mun villainen talvitakki oli kuulemma liian ohut (mulla oli siinäkin kuuma). Vaikka mä yritän selittää että olen suomessa tottunut siihen että pakkanen voi pahimmillaan laskea -30 asteeseen, niin sillä ei kuulemma ole merkitystä koska japanin ilmasto on erilainen? Ehkä mä itse osaan laittaa sen toppatakin päälle jos tuntuu kylmältä. Ihan oikeasti. (kauhee kapina :D)

Japanissa ei hirveästi suomalaisia ole, eikä suomesta oikeasti tiedetä juuri mitään. Jotkut jopa luulivat että Suomi, Ruotsi ja Norja olivat sama maa?!? Mua on pyydetty puhumaan eri kouluihin (olen jo pitänyt esitelmän suomesta omassa koulussani ja kaksi kertaa ala-asteella), ja kun pidän esitelmää ihmisten ensivaikutelma syntyy siitä mitä mä heille näytän ja kerron. Tätä ajatellen mä olen yrittänyt kertoa asioita mistä mä itse olen suomesta ylpeä, kuten esimerkiksi koulujärjestelmä, kaunis ja puhdas luonto, ruoka, salmiakki, marimekko, sauna, musiikki jne.
Kun olin pitämässä esitelmää ala-asteella, multa kysyttiin millaista on olla suomalainen, enkä aluksi osannut vastata siihen kunnolla mitään. Mun ei ollut tarvinnut ajatella asiaa sen syvemmin aikaisemmin. Itsenäisyyspäivänä mä olin yksin kotona, ja joulupipareita leipoessa mä rupesin miettimään tarkemmin asiaa. Tässä silloisen pohdintani tulos:

Suomalainen on itsensä paras kriitikko. Hän valittaa pikkuasioista, vähättelee itseään ja pelkää aina pahinta. Talvella hän haluaa kesän takaisin ja toisinpäin. Suomalainen ei ole tottunut puhumaan tuntemattomille, ja siksi ulkomaille mennessään small talk ei välttämättä suju. Hänen huumorinsa koostuu enimmäkseen sarkasmista, joita ulkomaalaiset eivät aina ymmärrä, mikä harmittaa häntä kovin. Jääkiekko on hänen lempi urheilulajinsa, ja kun Suomi voittaa, kokoonnutaan torille. Hän on vahva kylmyyttä vastaan mutta kostea kuumuus ei hänelle sovi. Suomalaisen tykkää surullisesta musiikista, ja parhaiten hän rentoutuu saunassa ja kesämökillä.

Mitäs mieltä te olette?


Tässä parin kuukauden aikana kerkesin käydä disney:ssä kahdesti. Landissa kävin ekan perheeni nuoremman siskon ja isän kanssa, ja disney sea:ssa kävin mun saksalaisen vaihtarikaverin Joen ja hänen hostsiskon ja äidin kanssa. Kummassakin oli tosi hauskaa, mutta sea:ssa oli ehkä enemmän tekemistä. Näin jälkeenpäin tutkittuani Land onkin suunnattu ensisijaisesti nuoremmille kävijöille.


Tässä kuvia Landista

Tässä kuvia Sea:sta

Kävin myös uenon eläintarhassa. Siis se on varmaan kolme kertaa isompi kuin korkeasaari ja huomattavasti halvempi. Mun sisäänpääsy maksoi hurjat 450 yeniä, eli about 4 euroa. Näin ensimmäistä kertaa jääkarhun, kirahvin ja norsun.

Mulle joulukuu oli monella tapaa aika rankka. Koulupäivät oli pitkiä, rotarytapaamisia oli tosi paljon ja mulla ei juuri ollut vapaapäiviä. Tai no vapaapäiviä oli, mutta silloin yleensä aina menimme jonnekkin. Totta kai tykkään käydä eri paikoissa ja nähdä japanilaista kulttuuria, mutta joskus lepopäivä, milloin ei oikeasti tarvitse tehdä mitään ja voi olla vain kotona ja lukea kirjaa ja nukkua vähän pidempään on tarpeen. Musta tuntuu että olen japanissa matkaillut enemmän kuin koko elämässäni.
Kävin joulukuun 14 päivä Takarazukassa koulun kanssa ja kabukissa mun rotaryclubilaisen kanssa. Takarazuka on japanilainen musikaali-teatteri, jossa kaikki näyttelijät ovat naisia.  Broadway-tyylin tuotannot länsimaisista musikaaleista, ja joskus tarinoita on  mukailtu shōjo (10-17 vuotiaat tytöt käsittelevä kohderyhmä)  mangasta ja Japanin kansantarinoista. Se oli kyllä mielenkiintoinen nähdä. Miesrooleja näyttelevät ovat todella suosittuja, ja heillä on omat fanikuntansa. Kuulin, että noin 90% takarazukan kävijöistä on naisia.

Kabukiin menin melkein suoraan takarazukan loputtua. Kabuki on siis vähän traditionalisempi japanilainen teatterityyli, jossa vastaavasti kaikki näyttelijät ovat miehiä. Sen historia on paljon pidempi, ja sen alku voidaan sijoittaa vuoteen 1603. Aluksi se oli naisten esittämää, hyvin rohkeaa varietee tyylistä teatteria, joka sisälsi tanssia, pornografiaa ja prostituutiota. Tämän takia naisten esiintyminen lavalla kielettiin lailla 1629, mutta kabuki oli teatterityylinä kehittynyt erittäin suosituksi. Naisroolit korvattiin  miehillä ja nuorilla pojilla, ja esitykset jatkuivat ja kabuki kehittyi nykyiseen vähän oopperamaiseen muotoonsa. Kabukissa esitettävissä perinteisissä näytelmissä Japanin kieli on hyvin vanhaa ja laulutempo hidasta, joten sen ymmärtäminen on erittäin vaikeaa, ja natiivitkin sanovat etteivät ymmärrä läheskään kaikkea. Kuitenkin se oli erittäin kaunista katsottavaa. Jokainen askel ja käden liike oli tarkkaan harkittu. Muutama asia mikä mua hämmensi kabukiteatterissa oli että ensinäkin näytelmän aikana ihmiset huutelivat näyttelijöille. Toinen oli se että väliajalla ihmiset söivät eväitä salissa. Obentou boksit mukaan vaan jos olette kabukiin menossa :D

Suomessa joulu on vuoden yksi tärkeimmistä juhlista, mutta täällä se on enemmänkin kaupallinen juhla, voisin verrata sitä suomen halloweeniin. Olin jouluaattona melkein koko päivän yksin. Mun host vanhemmila oli aamusta iltapäivään menoa. Myöhemmin käytiin mun toisen rotaryclubin joulujuhlissa, ja oli sielläkin ihan kivaa, mutta ei se joulujuhlalta tuntunut. Syötiin ranskalaista ruokaa ja katsottiin ninjataikurin esitystä. Kun palattiin kotiin niin se oli aivan tavallinen ilta, ei mitään ihmeellistä. Se oli mulle jotenkin tosi vaikeaa, kun taas suomessa mun perheellä on omat traditiot jouluaattona. Me esimerkiksi soitetaan joulukirkossa joka vuosi. Oli tosi jännää, kun iltapäivästä mulla oli tosi vahva tunne siitä että mun pitäisi nyt olla soittamassa, ja tuntu siltä että mä olin jättänyt tekemättä jotain tosi tärkeää. Onneksi äiti striimasi mulle skypen kautta joulukirkon, ja jälkeenpäin puhuttiin kolme tuntia skypessä.

Meidän piti lähteä Kyotoon 26 päivä, mutta mun ekan perheen sisko (joka oli lähdössä mukaan) tuli kipeäksi joten matka siirtyi tammikuun alkuun. Menimme sitten perheeni mökille, joka sijaitsi vuoristossa aivan meren vieressä. Oli ihan älyttömän hienot näköalat, ja fujivuori oli tosi lähellä.

                                                       Tuo valkoinen vuori oikealla on Fuji

Käytiin myös illumination park:issa, jonka nimesin jouluvalopuistoksi :D

Tosiaankin tää oli suosittu treffipaikka, kuten tosta couple shrine:stä voi päätellä :D

Mä en tiedä miksi, mutta joillakin on sellainen käsitys että jos lähtee vaihtoon, niin vanhemmat lähtee mukaan. Mun luokkalaiset olivat tosi hämmentyneitä kun sanoin että tulin yksin Japaniin, ja ihmettelivät miten uskalsin tulla yksin maahan josta en tunne ketään. No kieltämättä, näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä se on aika hurjaa, ja vaikka tähänkin mennessä olen saanut hirveästi uusia ystäviä ja kokemuksia, ei tämä aina helppoa ole. Joskus on vain sellaisia päiviä ettei mikään tunnu onnistuvan, mutta sitten on taas niitä päiviä että tunnet olevasi maailman huipulla. Voi aika lailla kuvitella että vaihtovuoteeen tungetaan tunteet viiden vuoden ajalta.



Ehkä tässä oli blogitekstiä kerraksi ;). Mä oikeasti yritän kirjoittaa enemmän tänne tästä lähtien. Anteeksi kirjoitusvirheistä, niitä on varmaan ihan hirveästi. Mulla on ollut viimeaikoina suomen kielen kanssa vähän ongelmaa...
Kiitos ja kumarrus, ja hyvää uuttavuotta kaikille!

2kk... Mitä?

Heippa taas kaikille!

Taas on yksi kuukausi vierähtänyt. Koulussa oli viimeviikolla koeviikot ja koska en pystynyt vielä oikeastaan kokeita tekemään (paitsi englannin) niin mulla oli suurin osa viikosta "lomaa". Kuumat päivät alkavat olla jo  onneksi takanapäin, ja alkaa olla jo viileä. Vihdoin voi pitää pitkähihaisia! Koulussa ei ainakaan ole vielä pistetty lämmitystä päälle joten siellä itseasiassa vähän palelee....

Vähitellen olen alkanut tottua elämään täällä. Tietenkin joka päivä näen ja opin paljon uutta (mm. tänään kun ostin vesipullon huomasin sen olevan jugurtin makuista mineraalivettä :D eipä taida suomesta löytyä), mutta arki tuntuu jo normaalilta. Japanin puhuminenkin edistyy  ja suomi taas ei meinaa aina toimia :D

Sain muuten vihdoin sellon, ja pääsen taas harjoittelemaan~~

Koulut täällä on kyllä tosi erilaisia kun kotona. Esimerkiksi valinnaisuutta on todella vähän ja opetuskin on täysin erilaista. Esim. englannin tunneilla tärkein asia tuntuu olevan kappaleiden ulkoa opettelu, eikä sovelleta juuri ollenkaan (eipä ihme ettei englantia täällä juuri puhuta...) Yksi asia mikä myös ärsyttää on se että kaikkeen on aina vain yksi ainoa oikea vastaus. Esimerkki: kokeessa piti kääntää englanniksi lause "Lempi harrastukseni on tanssiminen" ja minä käänsin sen " My favorite hobby is dancing" mutta se oli väärin. Oikea vastaus oli " My favorite past time is dancing to music"... 
Totta kai hyviäkin puolia on! Esimerkiksi suurin osa harrastuksista tulee Japanissa koulun kautta. Täällä on erilaisia kerhoja koulun tiloissa oppituntien jälkeen: urheilulajeja, bändejä, orkestereita, näyttelemistä, itseilmaisua, tanssia jne.  Opettajia ja vanhempia oppilaita (ja ylipäätään itseä vanhempia ihmisiä) kunnioitetaan täällä ihan eri tavalla kuin suomessa. Esimerkiksi joka tunnin alussa class representative sanoo きりつ= nouskaa、きおつけ=huomio、れい=kumartakaa (anteeksi kökkö suomennos) ja tuntien jälkeen sama toistuu. 

Monet kyselee multa koulussa että eikö sulla oo ikävä jo suomeen ja ovat hämmästyneitä että tulin tänne yksin. En tiedä miksi mut tosi monilla on sellanen mielikuva että kun joku lähtee vaihtoon niin perhe lähtee samalla :p Mutta mulla ei oo ollut pahaa koti-ikävää vielä, mutta Repeä (mun koira) mä ikävöin. Mun piti vaihtaa mun puhelimen taustakuva joksikin muuksi ku en enää kestänyt kattoa sitä :DD 

Nyt se osa missä tulee paljon kuvia:

Kävin Aquariumissa mun host isän ja nuoremman pikkusiskon kanssa

 Akihabaran Shoten machi tuli myös nähtyä. Se on siis alue jolla suuret kirjakustantamot sijaitsevat, ja osa kaduista on pyhitetty pelkästään kirjakaupoille. Sieltä löytyi niin uutta että vanhaa kirjallisuutta.

 Joidenkin myytävien tekstien hinta oli aika pilviä hipova...

Kävin muutama viikko sitten Nikkon temppelissä ja vuoristossa host äitini, nuorimman siskoni ja tulevan hostperheeni kanssa, jotka ovat nykyisen host äitini vanhemmat. Se päivä oli kyllä varmaan yksi parhaista tähän mennessä, vaikka puolet matkasta satoi kaatamalla vettä :D

Temppeliin oli tosi pitkät jonot ja ihmisiä oli paljon vesisateesta huolimatta. En ole kyllä koskaan nähnyt että kirkkoon jonotettaisi samalla tavalla (paitsi Barcelonan sagra da Familiaan)


Vuoristo oli todella lähellä sitä temppeliä missä kävimme, mutta ylös ajaminen kesti melkein tunnin.

Yllätyin suuresti kun päästiin ylös, sillä ei nyt heti tulisi mieleen että vuoren päällä voisi olla järvi.
Oli häkellyttävän kaunista ja ilma tosi raikasta.

 Oisin ottanut enemmän kuvia vuoren päältä mutta arvatkaa loppuiko kamerasta akku ;_;


Siinä olisi tämänkertainen teksti. Yritän päivittää blogia tästä lähtien vähän useammin :d

Jos tulee mieleen jotakin jota haluatte tietää niin vastaan mielelläni :)

 Laittakaapa kommenttia alle ;P